torstai 3. huhtikuuta 2008

Kahden kova

"Mitä sulla on huomenna?" Ei mitään, kahden kova..."

Huh, onneksi se oli jo eilen. Tänään luvassa kevyttä vaeltelua parin tunnin verran. Eilisaamuisen suunnistusvetoreenin jälkeen suuntasimme vielä Mädin ja Misun kanssa Ruotsin tulevien mestaruuskisojen väliin sijoittuvalle karttapalalle, jossa rykäisimme 5,2km pitkän yhteislähtöreenin hajonnoin. Kyllä oli mukavata. Kulku oli leirin parasta antia ja suunnistuksessakin oli ainakin ajoittain sitä paljon mainostettua krippiä. Aikaa meni idyllisessä kulturområdetissa 30min. Mikä hienointa kunnon taistelua oli taas havaittavissa. Mädillä ja mulla oli koko radan sama hajonta, mikä toisaalta aiheutti pientä passiivisuutta heti alussa. Mikko pääsikin kuittaamaan heti alussa sujuvammalla menollaan ja pitikin piikkipaikkaa ahnaasti heti alkumatkasta. Nelosrastilla tavoitin Mikon etumatkan suoralla reitinvalinnalla. Ja vitosella otiinkin lähes nipussa.
Mädi yritti tämän jälkeen vasemmalta reitinvalintaa kutoselle, mutta joutui antautumaan noin 30 sekkaa. Itse sähläsin hieman lyhyellä 6-7 välillä ja Mikko teki pesäeroa lisää sisäkaarteella. Kasille mentäessä näin Mikon selän etenevän vimmattua vauhtia jo suon toisella puolella, tien tuntumassa, kun itse taivalsin suovitelikössä. Krippi katosi kasia lähestyttäessä ja aikatappiota tuli lisää kivutessani jokaisen turhan mäen ennen kasia. Sain kuitenkinkin sisäkaarteen viimeiselle rastille ja rastinotkoa lähestyttäessa huomasin Misun ahnaan tunkeutumisen rastinotkoon. Eroa oli noin 5 sekkaa. Mikko valikoi loivan kierron maaliin oikealta ja itse hyökkäsin suoraan kohti maalia. Viimeiseen mäkeen kivutessa olin jo hetken varma voitostani. Lisäsin vauhtia entisestään ja varauduin nostamaan Kankimaisesti sormen pystyyn leimatessani mutta kuin feenixlintu tuhkasta Misu hyökkää etuoikealta suoraan kivenmöhkäleelle ja vie koko helahoidon - prkl!

Viestireeni 5,2km. Toinen hajonta pinkillä.

Mutta olihan hyvä harjoitus. Mukava nähdä nyt mihin pystytään svartnattassa perjantaina eilisen championin kanssa

-Vormisto

1 kommentti:

Anonyymi kirjoitti...

Hyvää settiä Misu,Mädi ja Vormisto!
Ainakin hauskaa kunnon letkassa ootte pitänyt=)
Terveisiä täältä Italiasta kanssa ja huomenna mennään Luganoon vetää pari tehokasta treeniä. Su lompardian ja piemonten keskimatkan mestiskisat,v-mäistä piikkipuskaa tarjolla varmaan..Reeniä reeniä ja sitten (l)epoa!
-Kanki-