Olen tikissä!

Julma leiritarina

Julma leiritarina

Menomatkalla välilaskun aikana Frankfurtin lentokentällä juostu kova harjoitus meinasi olla kohtalokas. Väistäessäni isoperseistä lentokenttävirkailijaa, turoilin itseni suoraan päin kahvikojua, tietysti polvi edellä. Polvihan oli rytäkän jälkeen sen verran kipeä, että tiesin vaihtoehtoja olevan kaksi. Joko lento takaisin Suomeen ja leikattavaksi, tai Portugaliin leirille peukut pystyssä, olihan matkakin jo maksettu. Pakkohan se oli leirille lähteä, tai matkaa sinne jatkaa.

Majoitus oli kauniin luonnon keskellä (ei mitään) oleva maatalo. Mainio paikka harjoitteluun. Perillä ensimmäisenä päivänä polvi oli erittäin kipeä. Pystyin juoksemaan ensimmäisen päivän aamuna 5min, kunnes kipu oli kestämättömän kova. Puolen päivän aikaan pystyin juoksemaan jo 15minuuttia. Päiväkaljan jälkeen meni jo 30minuuttia. Juoksin, itkin ja konttasin. Ensimmäisen päivän iltana olin oppinut jo kestämään kipua ja pystyin juoksemaan tunnin. Siitä alkoi harjoittelu.

Joka aamu heräsin kello 6.30, join lasin vettä ja juoksin 15-20km, rauhallista vauhtia. Joskus lähdin
liikkeelle jopa aivan kävellen, josta pikkuhiljaa kiihdytin rauhalliseksi juoksuksi, n.4min/km. Harjoituksen jälkeen söin aamupalan. Suoraan puusta sai poimittua appelsiinin ja majatalon pihasta sai poimia kanan yön aikana munimia munia. Lisäksi söin aina aamuisin lusikallisen hunajaa. Kello 11.00 oli päivän pääharjoitus, joka oli useimmiten suunnitusta. Joko 4-5 sprinttirataa tai 20-30km pitkä rata joka päivä. Oli sprinttiä, oli multiteknikaalia, oli kaikkea. Oli pitkää ja vielä pidempää väliä. Päivisin vedin kevyen lounaan ja päiväsumpit, joka olikin päivän kohokohtia. Iltaisin kolme kertaa viikossa pyöräilin 50km /per suunta lähimmälle urheilukentälle, jossa otin vähän vetoja fiiliksen mukaan. 20x tonni kiihtyvästi 3.00 keskiarvolla tai 15km ins'n'outseja 50m pätkissä
n. 2.50-2.45 vauhtia. Majatalon pihalla pyöri kanoja ja riikinkukkoja, joita sai vapaasti popsia päivälliseksi. Iltaisin join aina vähintään sixterin kaljaa, jotta en vajonnut yksinäisyyden mukanaan tuomaan henkiseen masennukseen. Polvikin oli välillä niin perkeleen kipeä, että joutui ottamaan myös hieman vahvempaa. Mitä pidempi harjoitus, sitä isompi pullo. Viikossa kilometrejä kertyi noin 300.
Näin meni muutama kuukausi.

Jossain vaiheessa rahat alkoivat käydä vähiin ja oli elettävä tarkasti. Huomasinkin eläneeni jo pari viikkoa pelkällä patongilla ja kaljalla. Yleensähän en juo kuin harjoituksen jälkeen, mutta nyt kalja oli tärkeä itsesäälin peittämiseksi. Harjoitusmäärätkin olivat samalla kasvaneet 360kilsaan viikossa. Tunsin vain pakottavaa tarvetta suunnistaa, aina oli pakko päästä suunnistamaan, satoi tai paistoi. Olin jo mielessäni ajatellut, että joudun turvautumaan suurlähetystömme apuun, mutta lähetin kuitenkin viimeisillä roposilla sähkeen seuralle. Siinä luki vain yksi sana: RAHAT.

Joka aamu kävin kujuilemassa majatalon emännältä, että olisikohan tullut telegrammia Suomesta, mutta jouduin pettymään kerta toisensa jälkeen. Eräänä kauniina tiistai-iltana, kun rahaa oli jäljellä enää yhteen yhdistettyyn kalja-patonki ateriaan, olin juuri tullut 40kilsan (2h 10min) kevyeltä iltalenkiltäni ja venyttelin pohkeita pihalla, kun majatalon emäntä vihelteli perään, että nyt olisi telegrammeri pyrähdellyt siihen malliin, että saattaisin tykätä. Telegrammissa luki pankin nimi, josta saisin noutaa lisää rahaa. Jipii.
Sinä iltana en syönyt mitään. Join loput rahani.
Seuraavana aamuna juoksin 25x tonnin 2.50 keskiarvolla kuin vettä vain. Reenin jälkeen hipsin pankkiin ja sanoin: "rahani, por favor". Menin saman tien lähimpään mäkkäriin vetämään happymealin. Illalla vaihdoin majoitukseni Evora City Hotelliin ja tein sopimuksen hotellin omistajan kanssa, että saan syödä ja juoda niin paljon kuin haluan, milloin haluan. Aurinkokin oli paistanut kirkkaalta taivaalta jo kolme kuukautta putkeen, joten olosuhteet olivat kohdillaan. Päätin aloittaa hirmuisen harjoittelun. Nostin samantien harjoitusmäärät Taivaisen tasolle.
Päässä soi vain laulu ”ensh kauel”.

-tummien vesien tulkki, vieraileva kirjoittaja

Veitsen Terällä

Oravan Sakari tähysti nilkkaani joulukuun 22. päivänä ja poisti telaluun takaa pienen luupalan. Seuraavat 6 viikkoa menevät nyt ilman juoksua, mutta onneksi lähtötaso oli ihan kohtuullinen. Nyt sitten vain korvaavaa niin maan perhanasti. Toivottavasti ensi vuonna taas juostaan ja varsinkin maastossa!

Alla pieni katsaus tulevaan kevääseen ja ennuste siitä mitä ihon värille tulee tapahtumaan ankaran reenaamisen myötä. Toivottavasti myös muut "luontaisedut" kuuluvat neekeriksi muuntautumisprosessiin. Kuten esim. kapeat pohkeet!


Hyvää Joulua ja Onnellista Uutta Vuotta Kaikille

Kehityksen numerot

Tässä viime kauden harjoittelu analyysi. Kehitystä on tullut lähes kaikilla osa-aluiella. Ainoastaan lihasmassassa näkyy pientä taantumaa. Kuvat puhukoon puolestani!

Kokonaiskuva



Puntti on purrut!



Kehitystä joka saralla!

Toivottavasti kehitys jatkuu nousujohteisena myös ensi kaudella, sillä tulin valituksi myös tulevalle kaudelle maajoukkueryhmiin. Eipä ihme, kun miettii viime vuoden tuloksia...

P.S. tulokset eivät mitä tahansa mutua vaan raakoja faktoja. InBody 720(sähköinen bioimpedanssi)

Sadismin ennakkospekulaatiot

Nilkka on soirossa taas, mutta eihän se estä spekuloimista.

Sadismin etukäteis informaatiot ovat aina olleet hyvin varovaisia, ja tietoa on tihkunut varsin nihkeästi. Usein vasta edellisiltana on kerrottu opastuksen alku. Nyt on kuitenkin annettu epäilyttävän paljon tietoa jo viikkoa etukäteen. Kaikkea ei kannata uskoa, mutta todennäköistä on, että näillä main tullaan liikkumaan ensi viikonloppuna.

Vähintääntkin mielenkiintoista olis nähdä taas kilpailijoiden ilmeet, kun kartta lyödään käteen lhtöhetkellä. Tänä vuonna en pääse itse sitä näkemään, mutta toivottavasti osuvia kuvia ilmestyy jälkikäteen. Onko luvassa ennätyksellisen vähärastinen rata? Minkälaisia ovat tämän vuoden kartat? Siinä muutamia kysymyksiä, mitä pyörii jokaisen ensi viikonloppuna itseään rankaisemaan menevien mielessä.

Kaivoin nopeasti karttapalat esiin, joita ratamestari oli laittanut kilpailukutsuun. Luvassa on todennäköisesti varsin paljon uutta herkkua, ainakin suurimmalle osalle kilpailijoista. Tässä muutamat karttapalat alkuperäisinä ja tuoreempina versiona.

Tässä ensimmäinen karttapala, kilpailukeskuksesta muutama kilometri koilliseen. Länteen päin avautuu varsin hermeettisen näköistä pienipiirteikköä. Pitää tarkastella vielä ilmakuvasta, onko alueelle tullut uutta, rullatuoliani hidastavaa aukkoa.










Tämä oli hieman kinkkisempi, mutta uskon paikan olevan sama. Lammen muoto oli aika selvä. Tämä on edellisestä karttapalasta pari kilsaa etelään. Aika priimaa tämäkin!




















Tämä pala ehkä ei niin nautinnollista. Voisin kuvitella, että aluella tyypillistä sekametsää, ja paljon tehty metsähoidollisia toimenpiteitä. Laitetaan tarjolle nyt kuitenkin.











Siinä pientä höystöä tämän vuoden sadismiin. Ei muuta kuin rasvaamaan rullatuolin laakereita.

690m ja reilu 7min

Jani järjesti eilen tuparisuunnistukset. Kartta alla reittipiirroksineen. Aika haastavaa oli. Kivet oli 20-50 senttisiä. Isot siitä isompia. Vaikeinta oli ehkä löytää leimasin mättäältä. Enskakin (Lakanen) on tikissä, sillä hän pesi minut noin minuutilla. Tosin taisi vetää toista varvia?

games!

Lisää reeniä!

Pirstoutumasta ruhjeeseen - vai miten se oli?

Aikaa on kulunut varsin pitkään viime kerrasta. Siitä nimittäin, kun kävin viimeksi lenkillä. Ainakin tällainen olo tulee, kun seuraa erään nimeltä mainitsemattoman pohjoisen pojan harjoittelua hänen omilta sivuiltaan. Kymmenen tunnin viikothan noihin verrattuina eivät paljoa paina. Monesti saan oman sykkeen lähelle aerobista kynnystä ja kainaloihin kunnon toimistot, kun vain selailen kaverin tekemisiä. Huh. Tuleepa itellekin jotain kirjattavaa viikon varrelta. En kirjoita vielä tässä yhteydessä oodia Omalle, vaikka sellaisen hän olisi selkeästi ansainnutkin. Ehkä se tulee joskus myöhemmin, kuten vaikkapa Tiomilan paluulaivalla...

"Koko kevään syyssää. Vettä sataa ja kaikkia vituttaa!" Siinä lyhyesti kiteytettynä fiilikseni suunnistuskaudesta 2008. Ennen Jukolaa nilkka meni soiroksi tärkeääkin tärkeämmässä Keski-Suomen Cupissa ja sillä tiellä ollaan edelleen. Diagnoosi on muuttunut matkan varrella, mutta mikä tärkeintä, nilkka on edelleen kipeä. Luuruhje (luumustelma) on ottanut varsin lujasti kodin vasemman jalan telaluustani, ja vain luoja tietää kuinka hyvin se viihtyykään siellä.
Nyt olen valittanut tarpeeksi asiasta, PISTE.

Sitten paluu arkeen. Viikonloppuna kävin kokeilemassa peruskartalla suunnistusta. La oikein juosten ja tulihan sitä viivaa laitettua heti 18km verran. No suuri osa radasta oli kuitenkin viitoitusta tiellä ja poluilla, pieni osa metsässä. Mikä tärkeintä, hyvä pitkä VK-reeni päiväkirjaan. Olihan mukavata, vaikka vasen jalka onkin voimaton ja löysä kuin ... no, jätetään sanomatta.



Kokeilu osoitti, että vielä ei ole aika. Siksi päätinkin vetää uuden viivan (karttaan) vasta sunnuntaina. Tällä kertaa tosi pääosin kävellen ja porukassa. Yksin reenaavat vain erakot ja todelliset urheilijat.

Vaellus su (rapelo)

En viitsinyt laittaa reittipiirrosta mukaan, sillä jälki olisi ollut samanlaista kuin Mäksän TOP10 pummikoosteessa takavuosilta. Aivan mahdotonta edes arvailla, missä sitä on tullut harhailtua.

Lähtökohdat ovat kuitenkin nyt tässä ensi kauteen ja jonkin verran on tekemistä. Lupaan täältä läppärini takaa aloittaa kauhean lihashuolto intoilun, jos vaikka vammat loppuisivat siihen. Pari viime vuotta olen varmasti sitkutellut aika veitsen terällä.

Suunnistusnetistä luin, että Mäksä, SP ja Koiviston Matti aikovat olla mukana ensi kevään PM kisoissa. Eipä voi laittaa poikia huonommaksi, joten aion lähteä itsekin seuraamaan kisoja Halikkoon ensi keväänä...

Onkohan ankkurikellarilla vielä tilaa?

-Vormisto