Virkoamista St Etiennessä

Olen tehnyt henkistä kuolemaa sitten SM-erikoispitkien, jossa loukkasin toisen nilkkani. Jukola jäi väliin - väliin jäi koko kausi. Ja se oli jo toinen peräkkäinen. En lähde tässä nyt vielä toistaiseksi enempää ruotimaan nilkkojen tilannetta. Kummankin koiven kanssa (myös vasemman) on kovasti tekemistä, jotta ensi vuonna suunnistetaan vanhaan malliin. Sitä ehkä huomaa ongelmien hetkellä, kuinka tärkeä osa urheilu ja (tässä tapauksessa) suunnistus on ollut omaa elämää. Olo on ollut tyhjä ja onneton, kun nilkat monien kuukausien jälkeen eivät tahdo näyttää toipumisen merkkejä. Eri lääkäreillä ja asiantuntijoiden luona hyppääminen vie todella paljon aikaa ja voimia - etenkin kun merkkejä paremmasta ei siitä huolimatta ilmene. Sitä vain toivoo ja yrittää parhaansa, että joskus voisi vielä suunnistaa. Huumori on ollut koetuksella, mutten ole katsonut vielä naulan paikka nastareille.

Syksyn tullen lähti vaimo ja hiukset. Onneksi molempien pitäisi etukäteissuunnitelmien perusteella palata takaisin. Hiukset ainakin ovat... Ja koska vaimon paluuseen kestää vielä ainakin kuukausi. Päätin itse lähteä katsomaan tilannetta Ranskan suunnistuspyhättöön - St Etienneen, jossa Heini on nyt syyskuusta alkaen ollut vaihdossa.

Lennot oli varattu 4. - 15.11 väliselle periodille, joten aikaa oli varattu muuhunkin kuin St Etiennen tarkastukseen. Voin sanoa, että reissu on ainakin tähän astisten kokemusten perusteella ollut erittäin toimiva.

Ke saapuminen illalla St. Etienneen.
To juoksun kokeilua ~2h lenkki 450m nousua. Loistofiilis!
Pe 1.45 kevyttä (jälleen 500m pystysyynnassa)
La yleisurheilijoiden yhteisreenit liikuntapuistossa. 5*1,3km kovaa (puistossa; hiekka ja nurmi)
"Mahtava fiilis, pitkästä aikaa oksennusrefleksi harjoituksen yhteydessä. Ranskalaisvalmentaja nauroi kalpealle naamalleni ja kenties norsumaiselle askellukselleni, mutta siitä huolimatta aivan käsittämättömän hyvä fiilis. Tämän kauden TOP3."


Sunnuntaina oli sitten fiilismittarin nostatusta lisää luvassa. Plan: Mt Ventouxin valloitus maantiepyörällä. Ajalla ei mitään väliä. Tarkoituksena vain nauttia nousun jokaisesta ylöspäin vievästä 1622 metristä keskikulmalla 7,2 %. Matkaa kertyi siis 22,7km (Climbybike). Jos ei tällä vyötärölle ja perseeseen kertynyt silava sula, niin sitten tsumballa. On sillä vaan niin vakuuttavia tuloksia (jopa 1000 kaloria tunnissa).

Profiili oli lupaava jo paperilla

Takaisin asiaan. Löydettiin muutamien yhteydenottojen jälkeen pyörävuokraamo, joka oli vielä tähän vuodenaikaan auki. Hintaa hiilikuituiselle maantipyörälle tuli 30 €. Ei paha lainkaan. Ihan hyvännäköiset pelit saatiin alle, matka sai alkaa...

Pian noin kolmen kilometrin jälkeen kylästä reitti rupesi nousemaan selvemmin, eikä helpotusta ollut luvassa juurikaan vajaan parinkymmenen kilometrin ajan. Mitkä tahansa palautumismetodit ovatkaan käytössä, niin on se aika pirun kovaa touhua 3 viikon kisailun ja samana päivän poljetun 150 km päälle työstää 1600 m pystyyn. Ensimmäiset hyökkäysohjeet olikin maalattu tiehen jo 2km Bedoinin kylän jälkeen.

Viimeiset noin 7km olivat puurajan yläpuolella ja sää rupesi kylmenemään. Tiellä näkyi hyvin musta jää, mutta perille oli päästävä hinnalla millä hyvänsä. Viimeisellä kilsan alkaessa tiet oli umpilumessa ja tuuli yltyi varsin jäätäväksi. Loppua ei pystynyt enää sileillä renkailla polkemaan, mutta pyörä oli saatava päälle vaikka sitten taluttaen.

Turnee jatkuu huomenna kolmen päivän Pariisin reissulla, siellä ei mennä ajamaan Champs-Elyseelle, vaan ihan jotain muuta...